Sitten piti tietty kirjoittaa sitä blogia. Keksin hienon idean (omasta mielestäni), kirjoitellaan keikkarikakusta sen miun lempparikokin ohjeen mukaan. Noooh kaikki meni ihan hyvin siihen saakka kun oli julkaisun aika. Ohjetekstit on nyt sitten semmoisella toisen värisellä harmaalla pohjalla niin, että rivit näkyy. Arvaa, et harmaattiko. Kyllä.
Siellähän sitten oli tekstissä, et pikkupää olis kaksisuuntainen. Edellinen tarkoittaa mielialahäiriötä - hienommin bipolaarihäiriö. Kyseinen sairaus ilmenee ihmisen mielialojen vaihteluna. Toisinaan sairastava on masentunut, toisinaan hyvinkin vakavasti jopa itsemurha-ajatuksineen. Toisinaan esiintyy maniaa eli tilaa, jossa mieliala on voimakkaasti kohonnut ja aiheuttaa esimerkiksi ylenmääräistä toimeliaisuutta, alkoholin liikakäyttöä. Unen tarve on usein hyvin vähäinen. Edelliset ovat omakohtaisia kokemuksia.
Tästä blogi-innostuksesta voittekin arvioida olenko tällä hetkellä masentunut vai maniassa. Onneksi en kumpaakaan, vaan olotila on aika tasainen. Syynä tasaisuuteen on varsin hyvin toimiva lääkitys ja tasainen elämä. Lääkityksellä on varsin suuri merkitys sairauden hoidossa, itse syön neljää erilaista mielialalääkettä. Mielialalääkkeiden lisäksi käytän muita lääkkeitä tukemaan niitä.
Tasainen elämä tarkoittaa käytännössä aika tarkkaa päivärytmiä, johon liittyy riittävä uni. Unen merkitys on minulle erittäin suuri, mikäli nukun liian pitkään aamulla olen kuin nukkuneen rukous koko päivän. Vähäinen uni saattaa kostautua hypomaniana.
Hypomania onkin se manian laatu, joka minulla on. Hypo on lievempi ja nopeammin vaihteleva kuin varsinainen mania. Minun sairauttani kutsutaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön II-tyypiksi.
Johan riitti minusta. Katotaas joku kiva ja edullinen resepti tähän. Tein eilen kaalisoppaa, josta tuli varsin hyvää, soppaa vaan tuli hieman reilusti. Se ei kuitenkaan haittaa sillä sehän vaan paranee lämmitettäessä.
Ainekset noin niinku summittain, ei kaalit ole saman kokoisia:
- Valkokaali n. 2 kg
- Sipuleita 3 kpl
- Valkosipulia jokunen kynsi, ihan maun mukaan
- Porkkanoita 4-5 kpl
- Luista (!) lampaan/karitsan keittolihaa 1,5 kg
- Pari kourallista ohra- tai riisiryynejä
- Suolaa
- Laakerinlehtiä 2-3 kpl
- Valko- ja mustiapippureita 13 kpl kumpaakin
- Timjamia reilu ropsaus, minttukin käy pienenä annoksena, samoin lipstikka
Sitten lyhyehkö ohje:
- Huuhtele lihat ja laita ne kattilaan johon laitat vettä lihojen peitoksi > kiehumaan
- Kaali kapeiksi suikaleiksi, sipulit ja porkkanat siivuiksi, valkosipulit palasiksi
- Vesi kiehuu kattilassa > kuori vaahto pois, ei ole niin tarkkaa kuin lihasopassa
- Sitten muut aineet kattilaan pl. ryynit
- Kattele, että soppaan tulee sopivasti nestettä, maun mukaan
- Ota kouraan Sota ja rauha ja lue se rauhassa. Toinen vaihtoehto on ehkä vielä kultivoituneempi: James Joycen Odysseus. Kyllä sopasta tulee kypsää ja hyvää.
- Käy kuitenkin välillä vilkaisemassa mitä siellä kattilassa tapahtuu, 2-3 tunnin kohdalla heitä ryynit kehiiin.
- Kun ryynit on kypsiä ja nälkä hivelee niin lisää suolaa maun mukaan. Syö varoen, soppa on kuumaa. Helsinkiläisille lisään tähän mainoslinkin, käykää ostamassa Vanhasta Kauppahallista Hongiston leipämyymälästä Samsaran vuokaleipää. Itä-Suomen ihmeet pureksikoot Muhosen leipää, jonka myyntipaekat selevittäkööt ihe. Ossoovat kyllä.
Hyvää Soppaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti